Marsuvauvat kasvavat ja kaunistuvat, kukin omalla persoonallisella tavallaan. ;) Alfasta on kasvanut suht´ nätti nuori marsuneito, muihin vauvoihin on iskenyt pieni rotanpääepidemia, eikä niistä tule ikinä näyttelyeläimiä ellei turkista tule sitten kertakaikkisen mahtava... Toivoahan aina saa ja minulla on tapana toivoa tauotta.
Marsuvauvat ovat oppineet taas monta asiaa. Kun äiti näytti mallia, ne ovat ymmärtäneet ruohon olevan tosi hyvää eikä irvisteltävän pahaa. Vauvat ovat huomanneet omistavansa pienet, ketterät ja nopeat jalat, joilla pääsee kätevästi pomppaamaan ylös, peruuttamaan ja spurttamaan täysiä häkin päästä päähän. Delta on toistaiseksi ainoana oppinut kerjäämään ihmiseltä ruokaa, se nostaa pienet tassunsa häkinreunalle ja huutaa sydäntäsärkevästi. Beeta huutaa ihan muuten vaan; välillä kiukuttaa näyttelylautaharjoitukset, välillä on äitiä ikävä, välillä huudattaa syystä, jota kukaan ei tiedä. Alfa puiputtaa kiltisti niin sylissä kuin häkissäkin, koko elämä on kiva juttu ja mistään ei tarvitse purnata. ;) Gamma on tullut Beeta-veljeensä ja käyttää ahkerasti tilanteessa kuin tilanteessa hienoja äänijänteitään.

Tee on vauvojensa kanssa toivottoman hösö. Se ei voi syödä, jos joku vauva vähänkin piippaa, joten painoa on tippunut poikasten ja imetyksen myötä huimat parisataa grammaa. Ruoka maittaa kuitenkin erinomaisesti silloin, kun neitokainen ehtii suinkin vain syödä. En ole synnytyksen jälkeen nähnyt kertaakaan Teen kertaakaan hengähtävän tai lepäävän - onkohan burn out marsuilla yleinenkin vaiva?

Koosta on tullut kiltti kullannuppu. Se vain syö, nukkuu ja on ihana. Rinsku on ottanut pienen palan Koota itselleen; sitä kiukuttaa marsuvauvojen olemassaolo ja tohottaminen suunnattomasti. Tili on ihana kuikuileva ja ujo itsensä, sen mielenterveyttä marsuvauvat eivät ole toistaiseksi horjuttaneet.

Todisteeksi annan teille pienen videopätkän: http://youtube.com/watch?v=BJBbOSoke-E